Tämä alla oleva tarina vanhasta laittomasta kaatopaikasta ja Perusukosta tuli mieleeni, kun otin oheisen kuvan metsässä kotiseudullani. Mikä tahansa sitten onkin ollut kyseisen laittoman kaatopaikan perustamisen syy, joka tapauksessa se pistää miettimään, miksi ihmiset vastaavaa toimintaa harjoittavat monin paikoin. Onko kyseessä ollut pelkkä välinpitämättömyys vai mahdollisesti perusukkomainen tilanne?
Hallituksen toiminnan vaikutuksesta Perusukko menetti kaiken. Ruoka, asuminen ja sähköenergia olivat kallistuneet Perusukon tulotason ulottumattomiin, mikä johti valtionhallinnon virkamiesten väliintuloon varakkaiden velkojien juoksupoikina. Perusukko menetti siis käytännössä kaiken – vain tyyny, patja, retkikattila ja vanha kuvaputkitelevisio jäivät jäljelle. Perusukko joutui kiertolaiseksi ja ajautui lopulta kuivalle kankaalle majoittumaan. Vähäisen omaisuutensa aseteltuaan mukavimpaan mahdolliseen olotilaan, Perusukko päätti avata television. Sieltähän tulisi nopeasti ja luotettavasti uutisia sodista ja mellakoista, joita oli koko ajan käynnissä ympäri maailmaa. Aikansa television virtanappia paineltuaan Perusukko tajusi, etteihän metsässä ollut sähköpistoketta saatikka sitten antennipistoketta. Perusukon valtasi epätoivo, koska hän oli jok’ikinen päivä tottunut katsomaan perinteisen uutislähetyksen puoli yhdeksän aikaan illalla. Perusukko oli koko ikänsä pitänyt juuri näitä uutislähetyksiä totuuden ainoana lähteenä, joten hänet valtasi hetkellinen raivonpuuska, koska televisiota ei sitten voinutkaan millään ilveellä saada käyntiin. Raivonpuuskassaan Perusukko otti karusta maasta käteensä lähimmän nyrkinkokoisen kiven ja löi sillä kuvaruudun säpäleiksi, minkä jälkeen hän vielä ikään kuin kostoksi repi television sisälmykset kirjaimellisesti kankaalle. Perusukon valtasi jälleen epätoivo – kaikki oli todellakin mennyttä – enää ei ollut saatavilla luotettavaa ja nopeaa uutislähdettä. Perusukko ajatteli, että tämä on todellakin loppu, hänen oma loppunsa. Masennuksissaan Perusukko lähti kävelemään kauemmas kuivalle kankaalle ja mennessään kouraisi muutaman lokakuisen, jo ylikypsän puolukan. Kirpeitä vieläkin. Kirpeys selkeytti Perusukon ajatukset. Kaikki aiempi olikin ollut vain harhaa, suoranaista illuusiota. Perusukon valtasi suuri helpotuksen tunne, koska hän ymmärsi tulevansa toimeen ilman nopeasti ja luotettavasti jok’ikinen päivä ilmestyneitä uutisia. Ehkä juuri ne olivatkin luoneet hänelle tuon harhan ja illuusion. Hänet valtasi myös suuri ymmärryksen tunne. Hallituksen toimet olivat osa samaa harhaa ja illuusiota. Perusukko ymmärsi, että tämä todellakin on loppu, muttei hänen oma loppunsa. Ja lopun jälkeen on aina uusi alku.