Suolammet ovat mielenkiintoisia ekosysteemejä, mutta varsinkin keväisin ja syksyisin vaikeasti saavutettavia soiden vetisyyden vuoksi. Tänä vuonna pakkaset alkoivat kotiseudullani Iissä jo lokakuun puolivälin jälkeen, mikä mahdollisti vierailun erään suon keskellä sijaitsevalla lammella. Myös tänä marraskuun alun aamuna, jolloin lähdin suoretkelle, ilman lämpötila oli reilusti pakkasen puolella.
Kyseinen suokohde sijaitsee yhdistettynä muutamien pyöräilykilometrien sekä muutamien patikointikilometrien päässä kotoani Pohjois-Iistä. Pyöräilin kirpakassa pakkasessa vaaditut kilometrit. Jalkauduin sopivassa kohdassa ja lähdin patikoimaan vanhaa moottorikelkkauraa metsäalueen poikki sekä lopulta itse kohdesuon läpi. Matkalla tuli ylitettyä useita leveähköjä ojia, joiden ylittäminen jäättömänä aikana olisi ollut verraten hankalaa. Jään hyötyjä, niitäkin siis on. Muutoin maasto oli miellyttävää, miellyttävyyden aistiessa oman mielialan kohoamisena, kuten luontoympäristöissä on yleensä tapana tapahtua.
Saavuttuani suon reunaan olin positiivisesti yllättynyt. En ollut aiemmin kyseisellä suolla vieraillut, ja suon ’luonne’ tuntui hehkuvan voimakkaasti huolimatta kireähköstä pakkasesta (-7oC) ja navakasta tuulesta. Avoimella suolla huppu pipon päällä oli siten täysin välttämätön, ja kylmänviileähkö ilma realisoitui lopulta lähinnä kasvojen voimakkaana punettumisena. Pienen palelemisenkin sietää aina, jos maisemat ovat mieltä lämmittävät. Alla muutama otos kohdesuolta.
Suon itäosassa sijaitsee varsinaisena pääkohteenani ollut lampi. Oletan lammen olleen aiemmin suurempi järvi, joka umpeen kasvamisen myötä on kutistunut vajaan parin hehtaarin suuruiseksi lammeksi aikojen saatossa. Mietin, mahtoiko tässä lammessa olla vielä lisääntyvä ahvenkanta. Visioin, mitä sudenkorentolajeja lammen ympäristössä voisi kesällä tavata. Oletin, että lampi ja avoin suo voisivat kevättalvella olla teeren ja metson soidinten näyttämönä. Lähialueella teeriä tapaa harva se päivä, ja ukkometsonkin näin viimeksi lokakuussa. Tänään suo oli kuitenkin hiljainen, ja epäsuorina elonmerkkeinä olivat lähinnä vanhahkot hirven jäljet suon koillisosassa sekä elottomana äänenä ajoittain voimakas tuulen ujellus.
Alkaessani kylmettyä hieman liikaa päätin lähteä patikoimaan takaisin vanhaa moottorikelkkauraa pitkin. Maaston muuttuessa metsäiseksi nappasin muutamia kuvia, joihin sattui mukaan hyvin yhteistyökykyinen käpytikka, joka poseerasi kaikessa rauhassa kävyn käsittelemisensä parissa kuvien ottamisen ajan. Käpytikan kohtaamisen jälkeen palasin omia jälkiäni pitkin kohti pyöräni piilotuspaikkaa. Itse asiassa palasin pitkin ketun kulkemaa polkua, koska kettu oli moottorikelkkauraa ennen minua aamuvarhaisella taivaltanut.
Jälleen kerran kaikessa yksinkertaisuudessaan mukava ja mieltä avartava luontokokemus. Liikkukaa siis kukin omassa lähiluonnossanne sekä avatkaa silmänne yksinkertaisille ja todellisille asioille. Kannattavaa ajanvietettä parhaillaan täysin sekavassa tilassa olevassa ja epätodellisessa maailmassa.