top of page
  • Jani Heino

Lumisia maisemia soidensuojelualueella

Updated: Dec 9, 2022

Olen vieraillut useita kertoja Iso-Äijönson soidensuojelualueella viimeisten parin vuoden aikana. Kyseinen suojelualue on laaja, käsittäen erilaisia soita avosoista rämeisiin, hienoja vanhan metsän saarekkeita sekä kiinnostavia jokivesiä. Tänään vierailin Litojoen maastossa tarkoituksenani testata metsäsuksia ensimmäistä kertaa tänä talvena sekä nauttia hiljaisista, lumisista maisemista.



Ajettuani vajaa 1,5 tuntia kotoani lähelle Litojokea, kello oli 8.30. Aamu ei ollut vielä sarastanut, eikä aurinkokaan nousisi vielä yli tuntiin. Sää oli myös kauttaaltaan pilvinen, joten mietin, tuliko mukaan varattua turhaan liikaa kameravermeitä. Lähdin metsän puolelle ja laitoin sukset jalkaan. Edettynäni muutaman sata metriä tulin siihen johtopäätökseen, ettei lunta ollut vielä riittävästi metsässä hiihtämiseen. Sukset kantoon ja sitten vain jalkaisin etenemään kohti avoimempaa maastoa.



Avoimemmassa maastonkohdassa otin sukset takaisin käyttöön. Etenin vaihtelevassa varvikossa, tiheähkössa suopursukossa ja matalassa pajukossa kohti Litojen rantaa. Joki oli vielä paikoin sula, joten en edes ajatellut eteneväni sitä pitkin syvemmälle suojelualuetta. Joen jäätyneissä osissa oli paikallisten asukkaiden, metsän otusten jälkiä. Yritin ottaa otusten jäljistä kuvia, mutta heikon valaistuksen vuoksi kuvat eivät lopulta olleet julkaisukelpoisia. Otuksetkin selvästi suosivat liikkumiseen aivan joen läheistä ranta-aluetta ja jäätyneitä kohtia. En ihmettele lainkaan, sillä reilun puolen tunnin eteneminen vaikeassa joenrannan lähimaastossa sai minulla aikaan keskimääräistä vahvemman hikoilureaktion. Alla olevan kuvan maastolasien tyylikkyydestä voi muuten olla mitä mieltä tahansa, mutta käytännöllisyyden kannalta parempia maastolaseja ei mielestäni ole olemassa.



Siirryin joen reunasta avoimemman rämeen suuntaan. Edettyäni aikani päätin pitää tauon keskellä suota, toisin sanoen keskellä ei mitään. Älykaupungin asukki pitäisi tätä toimintaa todennäköisesti älyttömänä. Itse pidän tätä toimintaa kuitenkin hyvinkin älyllisenä, koska samalla keskivaikea mobiililaiteallergiani, joka aina vakavoituu älykaupungeissa, häviää joksikin aikaa täysin. Keskellä ei mitään ei kärsi myöskään oikein mistään. Mobiililaiteallergia on itse diagnosoitu kuvitteellinen oireyhtymä, jolle tietenkään ei myönnettäisi mitään diagnoosinumeroa. Älykaupunkejahan ei nykyään sovi kuin vain ja ainoastaan ylistää, joten niiden aiheuttamia ongelmiakaan ei toki sovi siten virallisesti diagnosoida.



Tauon jälkeen lähden hiihtelemään takaisin Litojoen suuntaan. Valon määrä on nyt lisääntynyt siinä määrin, että alan kuvaamaan jokea ja sen lähimaastoa. Paikoin joki on siis vielä avoin, eikä se ollut turvallisesti ylitettävissä kuin yhdestä kapeasta, vahvemmin jäätyneestä kohdasta, jota metsän otuksetkin olivat käyttäneet joen ylittämiseen. Sivakoin itse samasta kohtaa joen yli. Tästä kohdasta alavirtaan kuvaan luonnontilaisen joen luonnetta alkutalven hiljaisuudessa. Vain joen solinaa kuuluu muutamissa avoimissa kohdissa, mutta muutoin alueen rauhaa ei häiritse kuin yksittäinen suihkukone. Oliko tämä sitten siviili- vai sotilaskone, sitä en pilvisyyden vuoksi pystynyt varmistamaan.




Joki virtaa synkemmän metsän suuntaan. Käytännössä täytyy siis taas ottaa sukset kantoon. Tekee melkein mieli kiroilla, koska ilman kannettavia suksia eteneminen tässä maastossa olisi puolet nopeampaa. Päätään kuitenkin olla kiroilematta, etten riko metsän rauhaa ja harmoniaa. Ja enhän voinut etukäteen tietää, ettei lumen määrä ollut vielä riittävä hiihtämiseen kaikissa maastonkohdissa.




Palaan kohti tietä, jonka vieressä on tämä perinteinen kyltti, joka toteaa paikan olevan valtion metsää. Mietin, että toivottavasti tämä kyltti pysyy paikallaan ja alue pysyy valtion metsänä. Näinä vaikeina aikoina sitä ei voi oikein muuta kuin toivoa, kun joidenkin mielestä kehityksen pitäisi johtaa rajojen poistamisen suuntaan ja kansallisten omistusten ylikansallistamiseen.



Päästyäni autolle valon määrä on lisääntynyt entisestään. Valon määrän lisääntymisen näkee selvästi esimerkiksi alla olevasta kuvasta, jota voi verrata tämän blogin ensimmäiseen maastokuvaan. Käynnistän auton ja lähden ajamaan lännen suuntaan. Tien yli lehahtaa teeri, joka asettuu istumaan tien viereiseen puun latvaan. Samassa huomaan myös tien toisella puolella puun latvassa teeren. Mietin, mahtavatko teeret kiittää vierailusta kotialueellaan ja toivottaa minut tervetulleeksi uudestaan. Ainakin näin toivon. Todennäköisesti seuraava vierailuni alueelle tapahtuu hyvinkin pian.



74 views
bottom of page