Eräänä marraskuisena pakkasaamuna päätin lähteä kiertelemään noin 20 km päähän kotoani Iistä. Olen monesti vieraillut tällä samalla alueella koirani kanssa lenkkeilemässä, koska sinne pääsee helposti ja siellä pääsee kulkemaan vähän liikennöityjä metsätietä pitkin useita kilometrejä. Kyseisellä alueella on mielenkiintoisia pieniä järviä sekä esihistoriallisia kohteita. Seuraava teksti sisältää löyhiä viittauksia myös mytologiaan, joten niitä ei halutessaan tarvitse ottaa vakavasti. Nehän olivat vain kirjoittajan satunnaisia, harhailevia ajatuksia itse hetkessä.
Paikoitettuani autoni voimalinjan reunustaan lähdin kävelemään kohti ennalta valikoimiani kohteita. Muutaman sata metriä matkattuani yläpuolellani alkoi kiertelemään korppi, jolla selvästi oli jotain asiaa. Mieleeni tuli viikinkien mytologia, eli mahtoikohan tämä korppi olla Hugin (ajatus) vai Munin (muisti). Koska tämä tuli ajatuksena mieleeni, ehkäpä tämä korppi mahdollisesti oli Hugin. Jatkoin matkaa muutamia satoja metrejä lisää, jolloin aamuhämäristä kuului käpytikan koputus. Ahkera käpytikkamestari oli siis jo aamutuimissa toimissaan omalla pajallaan. Seurailin mestaria hetken, mutta hämäryyden vuoksi kuvaaminen ei oikein hyvin onnistunut. Mestari ei minusta sen kummemmin välittänyt, enkä sitä halunnutkaan häiritä, joten jatkoin matkaani.
Ensimmäinen retkeni pääkohde oli jätinkirkko, jolla olin vieraillut jo kerran aiemmin koirani kanssa. Tuolla kerralla koirani oli ollut innoissaan ja oikeastaan tohkeissaan korkeimmalla kohdalla maisemaa, ja itsellänikin oli ollut hieman kumma tunne. Tänään tuo kumma tunne palasi, ja se oli oikeastaan rauhallisuutta ja hiljaisuutta kumpuava tunne. Otin jätinkirkosta muutamia kuvia, minkä jälkeen jäin hetkeksi mietiskelemään tämänkin kaiken merkitystä. Ilmeisesti ei tiedetä varmasti, kuka nämä jätinkirkot on rakentanut ja mitä tarkoitusta varten ne on rakennettu. Hypoteeseja on useita. Tätä vastaavia jätinkirkkoja on Pohjois-Pohjanmaan alueella useita, ja itsekin olen muutaman käynyt katsastamassa. Herättää kiinnostusta, oikeastaan kaikki semmoinen, mistä ei ole varmuutta, herättää kiinnostusta. Mietiskelyjeni jälkeen siirryin metsän kautta samoillen toiselle pääkohteelleni.
Kohteen nimi on Haaramoukku, pieni metsäjärvi, jonka kaltaisia Suomessa on varmaankin tuhansia. Haaramoukku on nimenä hauska, ja vastaavia kummallisia nimiä on monilla muillakin pienillä järvillä. Toisaalta joidenkin pienten järvien nimet ovat melkein painokelvottoman törkeitä, joten kartanpiirtäjää on joko johdettu tahallisesti harhaan tai sitten monien paikallisten ihmisten mielenlaatu voi vain olla jossain määrin kieroutunut. Tämä olisi kuitenkin oman kirjoituksensa aihe.
Ajatusteni jälleen palattua itse varsinaiseen aiheeseen, alan tarkkailemaan järveä. Mahtaakohan tässä järvessä olla kohtalainen ahvenkanta? Tarvinnee käydä toteamassa jossain vaiheessa myöhemmin. Järvi on jo täysin jäässä, ja kengän koon perusteella joku minua selvästi suurempikokoisempi ukko on jäällä jo tallustanut. Uskaltaudun siis itsekin jäälle kävelemään. Jäällä on jonkin verran jälkeä muustakin liikehdinnästä, mukaan lukien metsän luonnollisia asukkeja, sekä rannemmassa tämä ukko ja mahdollisesti myös ukon koira.
Kulutan jonkin verran aikaa järvellä katsellen ja kuunnellen alkutalvista maisemaa. Hiljaista ja tavallaan tavanomaisen kaunista. Kovemman talven tulonkin tavallaan aistii, vaikka tänään on vielä vain pikkupakkanen. Katseeni kohdistuu rannalle. Aivan veden rajassa on ilmeisestikin paikallisen kesäasukkaan, telkän, tilaama uudisrakennus. Telkän kyllä kelpaa talven jälkeen palata suoriutumaan vuodenkierron tärkeimmästä osasta.
Siirryn järveltä metsään ja sen jälkeen metsätielle. Jonkin aikaa käveltyäni näen taas lentävän korpin. Mieleeni palaa, siis muistan, aiemmin näkemäni korpin. Jos se oli Hugin, tämän täytyy olla Munin, koska muistin sen veljen. Retkeni oli onnistunut, ja luontoyhteyni vahvistui jälleen kerran juuri oikealla tavalla.