Hopeatäpläperhosten monimuotoisuutta

Olen ollut aina kiinnostunut täpläperhosten heimoon (Nymphalidae) kuuluvista hopeatäpläperhosista. Tähän ryhmään kuuluu lajeja useista suvuista, jotka esiintyvät Palearktisen ja Nearktisen alueen pohjois- ja keskiosissa. Monet ryhmän suvuista ovat yllättävän monimuotoisia vuoristoalueilla, minkä lisäksi pohjoisilla arktisilla, subarktisilla ja boreaalisilla alueilla on useita niille ominaisia lajeja. Seuraavassa käyn läpi muutamia lajeja, joita olen tähän mennessä havainnut noin 30 kilometrin säteellä kotoani Iistä.

Keisarinviitta (Argynnis paphia) on hopeatäpläperhosten ryhmän suurin laji Suomessa. Viittasin keisarinviittaan jo aiemmassa blogissani, jossa mainitsin lajin olevan luultavasti runsaslukuisin hopeatäpläperhonen kotiseudullani. Muutamilla paikoilla, joilla vierailen säännöllisesti joko kuvaamassa tai koiran kanssa lenkkeilemässä, keisarinviitta on viimeisten kolmen vuoden aikana runsastunut kovasti. Runsaslukuisin tämä laji on metsäteiden varsilla, erityisesti runsaskukkaisten pientareiden läheisyydessä, mutta olen havainnut lajia jopa kotipihassani. Tähän liittynee se, että varasin noin 1000 neliömetriä entistä nurmialuetta niittyä varten parisen vuotta sitten. Sijoitus omaan niittyyn on siis tuottanut tulosta myös hyönteismaailman näkökulmasta. Alla olevan kuvan yksilö tosin on kuvattu erään metsätien varrella.

Orvokkihopeatäplä (Speyeria aglaja) on keisarinviitan lisäksi Suomessa tavattavista suurista hopeatäplistä ainoa laji, jota olen havainnut kotini lähiseuduilla. Orvokkihopeatäplä on selvästi keisarinviittaa vähälukuisempi lähialueella, mutta olen sitä havainnut samoissa ympäristöissä kuin keisarinviittaa. Tämä laji viihtyy siis myös runsaskukkaisilla pientareilla ja vierailee usein huopaohdakkeen kukilla.

Pursuhopeatäplä (Boloria euphrosyne) on kohtalaisen yleinen ja runsaslukuinen pienempiin hopeatäpläperhosiin kuuluva laji kotiseudullani. Täällä olen sitä havainnut metsäteillä sekä soiden reunamilla. Pienemmistä hopeatäplistä tämä laji on runsaslukuisin yhdessä angervohopeatäplän kanssa.

Niittyhopeatäplä (Boloria selene) on selvästi vähälukuisempi kotiseudullani kuin pursuhopeatäplä. Toistaiseksi olen tätä lajia havainnut muutamia yksilöitä lähinnä kotipihani niityllä sekä runsaskukkaisilla peltoniityillä, mikä viitanneet juuri siihen, että laji suosii nimensä mukaisesti runsaskukkaisia niittyjä. Sen sijaan karuilla metsäteillä tai soiden reunoilla en ole tätä lajia havainnut, toisin kuin siis pursuhopeatäplää.

Suohopeatäplä (Boloria aquilonaris) nimensä mukaisesti esiintyy lähinnä soilla, erityisesti rämeillä ja muunlaisten soiden reunamilla. Toistaiseksi olen tätä lajia havainnut vain parissa paikassa soiden reunoilla lähialueella. Alla olevassa kuvassa pietaryrtin kukalla lepäävän yksilön kuvasin varhain kosteahkossa aamussa rämeen reunaa seurailevan metsätien varressa. Samassa pietaryrttikasvustossa oli lepäämässä myös kaksi muuta suohopeatäpläyksilöä.

Angervohopeatäplä (Brenthis ino) on kohtalaisen yleinen ja runsaslukuinen laji kotiseudullani. Se näyttää suosivan metsäteiden ja peltojen reunoja, joissa kasvaa runsaasti toukan ravintokasvia mesiangervoa. Heinäkuussa tämä laji kilpailee keisarinviitan kanssa runsaimman hopeatäpläperhosen tittelistä omilla havaintopaikoillani.

Mitä muita hopeatäpläperhosiin kuuluvia lajeja oletan kotiseudultani, eli noin 30 km säteellä kotoani Iistä, vielä havaitsevani? Ensi vuonna suuntaan toukokuun lopulta alkaen muutamaan rämevaltaiseen suokohteeseen, joilla toiveenani on havaita rämehopeatäplä (Boloria eunomia), muurainhopeatäplä (Boloria freija) ja rahkahopeatäplä (Boloria frigga). Rämehopeatäplän kohtaamista pidän lähes varmana, mutta oletettavasti harvinaisempia muurainhopeatäplää ja rahkahopeatäplää pitäisin mukavia yllätyksinä ja soille suuntautuvien retkien kohokohtina. Puoli vuotta odotteluaikaa on tosin siis vielä jäljellä.