Fiktiivinen kirjallisuus ja elokuvat luovat mielenkiintoisia näkökulmia sivilisaatiosta, yhteiskunnasta sekä ihmiskohtaloista näissä suuremmissa kokonaisuuksissa. Viime vuosien aikana olen kiinnostunut yhä enemmän niin sanotusta fiktiivisestä kirjallisuudesta sekä alkanut tarkastelemaan tiettyjen aihepiirien elokuvia eri näkökulmista. En ole tässä mitenkään erityinen tai ainoa henkilö, joka on kokenut saman viime vuosien aikana. En myöskään ole ainoa, joka on yhdistellyt lukemaansa ja näkemäänsä fiktiota maailman nykyiseen tilanteeseen. Ohessa viittaan neljään kirjaan tai elokuvalliseen esitykseen, jotka olen viime vuosina käynyt läpi. Tilitykseni on tavallaan henkilökohtainen, mutta monilla on siis ollut vastaavia tuntemuksia, joita voisi vaikka kutsua jonkinlaiseksi heräämiseksi.
Steven Soderbergin ohjaama ja vuonna 2011 ilmestynyt elokuva Tartunta on hyvä esimerkki teoksesta, joka vaikuttaa kovin ajankohtaiselta. Sen kummemmin turmelemalla kenenkään katselukokemusta voin lyhyesti vihjata tarinasta. Hong Kongissa vieraileva amerikkalainen nainen saa vahvan virustartunnan, jonka päähenkilö sitten tietämättään vie mukanaan toiselle mantereelle. Kovin on kumman samankaltaista verrattuna siihen, mitä tosimaailmassa tapahtui kolme vuotta sitten. Itse katsoin tämän elokuvan ennen vuotta 2019.
George Orwellin klassikkoteos 1984 on varmaankin monille tuttu. Tämä teos ilmestyi alun perin vuonna 1949, ja se kuvaa sivilisaatiota, yhteiskuntaa ja yksilöä järjestelmässä, jota isoveli valvoo. Ihmisille syötetään propagandaa, ja heitä pidetään jatkuvassa pelon ja epävarmuuden tilassa. Teoksessa sota on rauhaa ja niin edelleen, eikä valtaosa väestöstä oikein tunnu saavan otetta kokonaisuudesta joitain yksittäisiä poikkeuksia lukuun ottamatta. Itse luin teoksen kirjana vuonna 2020, kun jostain syystä tuli pakottava tarve näin toimia. Teoksesta on myös elokuvaversio niille, jotka pitävät enemmän visuaalisesta esityksestä.
Ray Bradburyn vuonna 1953 ilmestynyt kirja Fahrenheit 451 kuvaa jonkinmoisia palokuntia, tai voidaanko sanoa mieluummin 'polttokuntia', joiden tarkoitus on polttaa kaikki kirjat. Kirjat ovat vaarallisia, joten niistä pitää tietenkin päästä eroon, koska nehän voivat saada ihmiset vaikkapa ajattelemaan itsenäisesti ja niissähän voidaan ehkä vieläpä kuvata historiaa jollain tapaa luotettavasti. Kirjojen sijaan hallinto tarjoaa ihmisille roskaviihdettä, joka todellakin saa ihmisten ajatukset pois kaikesta oleellisesta ymmärryksestä. Itse katsoin teoksen elokuvana. Elokuvaversion mielestäni vaikuttavimmassa kohtauksessa vanhempi naishenkilö uhraa itsensä kirjojen puolesta, mikä on tarinan käännekohta. Jostain syystä tämä elokuva toi mieleeni menneen, eli miten eräässä Euroopan maassa 1900-luvulla poltettiin 'kiellettyjä' kirjoja roviolla sekä nykyisyyden, kun verkosta joko poistetaan tiettyjä tekstejä tai muulla tavalla sensuroidaan tai muokataan oleellisia kirjoituksia.
Aldous Huxleyn vuonna 1932 ilmestynyt teos Uljas Uusi Maailma on niin ikään kirjallisuusklassikko, josta on tehty myös elokuvia sekä viimeisimpänä TV-sarja. Itse katsoin kyseisen TV-sarjan suurella mielenkiinnolla. Jälleen kerran sen kummemmin kovasti turmelematta kenenkään luku- tai katselukoemusta, voin vihjata, että kyseessä on jonkinlainen ihanneyhteiskunta, jossa ihmiset on luokiteltu alfoihin, betoihin, gammoihin, deltoihin ja epsiloneihin (juu, tässäkin on taas tätä alfaa, betaa ja niin edelleen moniin asioihin ja yhteyksiin sopivaa juttua). Eri luokat ovat eri tavalla oikeutettua eri asioihin ja toimivat yhteiskunnassa erilaisissa tehtävissä. Ihanneyhteiskunnan ulkopuolella elävät niin sanotut 'villit', joita alfat ja betat käyvät eräänlaisessa teemapuistossa seuraamassa. Ihanneyhteiskunnan ihmiset ovat menettäneet täysin luonnollisuutensa ja tunteensa, joita estetään tulemasta esille niin sanotulla somalla. He ovat menettäneet täysin myös luontoyhteytensä, ja villipuistossa oleva täytetty peurakin herättää päähenkilössä pelkoa ja onkin siten tietenkin 'peurapeto'. Villit sen sijaan kokevat ihmisille ominaisen tunteiden kirjon, ja osaavat vielä esimerkiksi kaikki perustavat, tavalliset asiat. Huomaa siis, että tämä kuvaus on omaa tulkintaani siitä, miten itse koin kyseisen fiktiivisen teoksen.
Jostain syystä nämä teokset yhdistelemällä maailman nykyinen tilanne näyttää kovin tutulta, ja tuleekin melkein tunne, että kaiken tämän on kokenut jo aiemminkin. Yllä olevat teokset kuvaavat myös tietynlaisia dystopioita, joskin ilmeisesti useimpien ihmisten dystopia on silti vielä kuitenkin harvojen utopia. Pistää ehkä myös miettimään, miksi nämä yllä mainitut kirjallisuusklassikot tai elokuvateokset ovat juuri nyt ajankohtaisempia kuin koskaan aiemmin.
Tähän loppuun sopii vielä linkki katkelmaan C.S. Lewisin vuonna 1942 ilmestyneestä kirjasta Old Devil’s Letter to Young. Itse en ole tätä kirjaa vielä lukenut, mutta tämän katkelman vuoksi se on nyt hankintalistani kärkipäässä joko englanniksi tai suomeksi tai, jos mahdollista, ehkä molemmilla kielillä vertailutarkoituksien vuoksi.
Myöhempänä lisäyksenä vielä se, että tämä kirja löytyykin itse asiassa nimellä The Screwtape Letters. Se on nyt yhä vahvemmin hankintalistani kärkipäässä ottaen huomioon maailman tilanteen kehittymisen yhä hankalampaan ja ikävämpään suuntaan. Mitä voisimme oppia fiktiivisessä kirjallisuudessa käytetyistä metaforista sekä yhteiskuntien ja sivilisaatioiden kuvitteellisista kuvauksista?